Kenneli: unelmatyö vai vaikeaa puurtamista?

Kennelit ovat asia, joista on monilla jostain syystä varsin kieroutunut kuva mielessään. Juuri tämän takia olemme halunneet kirjoittaa artikkelin siitä, millaista on ylläpitää tai tehdä työtä kennelissä. Tämän sivuston takajoukoista löytyy useampiakin koirien kasvattajia, joilta löytyy kotoaan kokoluokaltaan pienempiä ja vähän isompiakin kenneleitä, joten olemme onnistuneet saamaan varsin monenlaisia mielipiteitä esille tässä artikkelissa.
Kennelissä työskentely lienee jotakin sellaista, mistä varsin moni on haaveillut lapsuudessaan. Tämä haave on usein kulkenut käsi kädessä esimerkiksi eläinlääkäkärin tai muun eläimiin liittyvän ammatin kanssa. Lapsena nämä kaikki saattavat kuulostaa upeilta ammateilta, sillä mikä voisikaan kuulostaa paremmalta kuin se, että saa tehdä töitä suloisten eläinten kanssa päivät pitkät? Vaikka kennelissä työn tekeminen onkin osittain juuri tätä, sisältyy siihen kuitenkan paljon muutakin. Tästä artikkelista löydät suuren määrän kaunistelematonta tietoa siitä, millaista kennelin pitäminen ja siellä asuminen todella on. Voi kuitenkin ehkä olla niin, että tämän artikkelin luettuasi sinäkin alat harkitsemaan ikioman kennelin perustamista.
Kennelin omistaminen on kokopäivätyö ja kokonaisvaltainen elämäntapa
Tiesitkö, että kennelin omistaminen menee kokopäivätyöstä? Siitä saatavat tulot voivat hyvinkin olla tarpeeksi elättämään perheesi. Tämähän kuulostaa aivan unelmalta, eikö vain? Työtä tehdään suloisten eläinten kanssa, ja siitä saa vielä suuria määriä rahaakin! Vaikka tämä saattaa kuulostaa siistiltä, ei siihen kannata lohduttautua liikaa, sillä kuten sanotaan, kolikolla on aina kaksi puolta. Siinä missä kennelin pitäminen on toisaalta ihanaa ja palkitsevaa, vaatii se myös paljon työtä ja siihen sisältyy suuri vastuu.
Ennen kuin alat perustamaan kenneliä tai varsinkaan paperittomia pentuja liukuhihnalta tehtailevaa epäeettistä pentutehdasta rahankiilto silmissä, pohdi hetki, kuinka paljon menoja kennelin pitämiseen voi mennä. Mikäli pyörität jopa kymmenien koirien kenneliä, voi koirien laadukkaaseen ruokaan upota useita satasia kuukaudessa. Samoin myös jokaisen koiran pakolliset eläinlääkärikäynnit ja tutkimukset ennen kasvatustoiminnan aloittamista maksavat useita satasia. Lisäksi jokainen kennelisi koira pitää hoitaa ja ulkoiluttaa, kuin se olisi ainokaisesi – mieti koiralenkki 40 kertaa päivässä. Voi siis olla, että joudut palkkaamaan tähänkin apua vaikkapa naapuruston lapsista. Unohtamatta tietenkään sitä, että pennutusaikaan kotonasi saattaa olla jopa kymmeniä pentuja kerralla, ja vaikka ihanat pennut sulostuttavatkin elämää, aiheuttavat ne paljon siivoamista ja olet käytännössä kiinni kodissasi koko ajan. Tämän lisäksi olet myymistäsi pennuista vastuussa ja näin ollen korvausvelvollinen esimerkiksi sairaustapauksissa.
Toki kennelin omistsajalakin on joskus vapaata aikaa. Esimerkiksi koirien oillessa nukkumassa tai leikkimässä keskenään, on sinullakin aikaa pitää hieman hauskaa. Voit siis omaa aikaa saadessasi kaivaa hetkeksi esille vaikkapa älypuhelimesi selaillaksesi netistä igame mielipiteitä ja myöhemmin suunnata näiden pohjalta nettikasinolal pelaamaan suosikkipeliäsi. Ehkäpä ehdit jopa hyödyntää kasinon mahtavat tarjoukset ja kasinobonukset!
Pienet kotikennelit erottuvat suuresti isoista kenneleistä
Muista kuitenkin, etteivät läheskään kaikki kennelit ole kokoluokaltaan suuria, vaan varsin suuri osa suomalaisista kenneleistä on tavallisia pieniä kotikenneleitä. Se kuva, joka monella on mielessään hämärissä varastossa olevista satojen koirien kennelistä vastaa enemmänkin laitonta pentutehdasta kuin kenneliä. Parhaillaan kienneli saattaa olla jopa yhden siitoskoiran kokoinen harrastus, jossa koiraa pennutetaan silloin tällöin. Tällaista voi helposti harjoittaa esimerkiksi ottamalla koira sijoitukseen niin, että pennut teetetään sijaiskodissa. Tämä on helppo tapa kokeilla siipiään kennelimaailmassa, sillä tällöin koko hommasta on vastuussa sinun sijastasi koiran kasvattaja. Älä kuitenkaan tuudittaudu liikaan helppouteen, sillä tässäkin tapauksessa sinun täytyy hoitaa pennut kotonasi ja tarjota niille kaikki tarvittava.