Erilaisia koirarotuja

Oletko harkitsemassa koiran hankintaa perheellesi, mutta rotuvalinta ja juuri täydellisen koiran löytäminen pitää sinua öisin herellä? Me haluamme auttaa sinua löytämään juuri itsellesi tai perheellesi sopivimman koiran. Olemme haastatelleet artikkelia varten useiden eri koirarotujen kasvattajia ja omistajia saadaksemme mahdollisimman realistisen listan siitä, millaiset koirarodut sopivat parhaiten mihinkin tarpeeseen. Lukaise siis lista läpi ja kenties löydät vihdoinkin juuri teille täydellisesti sopivan rodun! Sitten ei enää jääkään muuta tehtävää kuin löytää sopiva kasvattaja ja jäädä odottamaan jännittäviä pentu-uutisia.
Pohjustukseksi haluamme kuitenkin todeta, että oikeaa koirarotua valitessa kannattaa aina tutkia koko pakettia, ei vaan osaa siitä. Älä siis valitse itsellesi tai perheellesi koiraa vain ulkonäön perusteella jos et ole yhtään kartalla siitä, millainen kyseinen eläin on luonteeltaan. Älä myöskään tee valintaa pelkän luonteen perusteella, jos eläimen ulkonäkö ei miellytä sinua etkä esimerkiksi ole valmis hoitamaan sen turkkia sen vaatimalla tavalla, ei ole mitään järkeä hankkia lemmikkiä vain sen luonteen perusteella. Lemmikki on kokonaisvaltainen kokonaisuus, ja sinun on pystyttävä vastaamaan kaikkiin sen tarpeisiin ja pitämään se tyytyväisenä kaikin puolin. Nyt ei kuitenkaan muuta kuin lukemaan listaa mahdollisesti sopivista koiraroduista!
Sopivia koirarotuja eri tarpeisiin
- Sopiva koira lapsiperheeseen
- Samojedi (keskikokoinen)
Kun samojedin kerran tapaa, siihen helposti rakastuu. Tämä lumenvalkea ja pörröinen eläin vaatii turkinhoitoa, mutta on luonteeltaan maailman ystävällisin koira, joka rakastaa ihmisiä ja varsinkin lapsia. Sillä on pitkät hermot ja äärimmäisen kiltti luonne, mikä tekee siitä täydellisen perhekoiran. Samojedi on ilomielin mukana lasten leikeissä ja rakastaa silittämistä, haleja ja huomiota – eikö suuri valkoinen nappisilmäinen nallekarhu olekin joka lapsen unelma?
- Shetlanninlammaskoira (pieni/keskikokoinen)
Shetlanninlammaskoira eli tuttavallisemmin sheltti on kooltaan jossakin pienen ja keskikokoisen väliltä. Sen suloinen ulkonäkö, kompakti koko ja miellyttävän rauhallinen luonne saa monet lapsiperheet valitsemaan juuri tämän rodun. Lammaskoiran tapaan se paimentaa ja pitää aina perheestään huolta uskolliseen tapaan, johon vain koira kykenee.
- Newfoundlandinkoira (iso)
Kaipaatko suurta kotinallekarhua? Tässä sinulle sellainen! Newfoundlandinkoira on mahtava koira niin ulkonäöltään kuin luonteeltaanin. Tämä karvainen jätti on uskollinen ja äärimmäisen kiltti. Sen koko ja karvan määrä saattaa yllättää, mutta loppujen lopuksi se on varsin helppohoitoinen ja kokonaisuudessaan newofoundlandin koira on yksi parhaista valinnoista lapsiperheen lemmikiksi.
- Sopiva koira metsästykseen
- Mäyräkoira (pieni)
Jo mäyräkoiran nimi ja ulkoasu paljastavat sen hyvät piirteet juurikin metsästysharrastukseen. Vaikka kyseessä on tavallisen ihmisen silmään hieman hassun mallinen koira, on se todellisuudessa äärimmäisen vikkelä ja pienestä koostaan huolimatta hyvin taitava ja aggressiivinen metsästäjä. Mäyräkoiran pitkulainen muoto saa aikaan sen, että se kykenee hyvin mahtumaan monien saaliseläinten kaivamiin koloihin ja luoliin ja pystyy näin ollen metsästämään sieltäkin, mistä moni muu koira ei pysty.
- Vinttikoira (keskikokoinen/suuri)
Vaikka solakkalinjainen ja sulava vinttikoita saattaakin vaikuttaa lähinnä ylhäistön koristekoiralta, on sillä todellisuudessa myös mahtavat ominaisuudet metsästykseen. Vinttikoiraa on käytetty esimerkiksi kanien pyytämiseen ja se saattaa tuoda hyvin koulutettuna omistajalleen suurenkin metsästyssadon. Vinttikoira on tämän lisäksi myös oiva lemmikki ja hyvä luonteeltaan, joten se käy moneen.